Liikenneviraston muodostavat Ratahallintokeskus,osa Merenkulkulaitosta ja Tiehallintoa. Tiepiirit siirtyvät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksiin.
Kehä III uudistetaan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Kehä III:n kehittäminen tehdään kahdessa vaiheessa. Parannushankkeen ensimmäinen vaihe ajoittuu vuosille 2009–2011 ja koskee väliä Vantaankoski–Lentoasemantie. Toiseen vaiheeseen sisältyvät välit Vanhakartano–Vantaankoski, Vantaankoski–Lentoasemantie ja Lahdenväylä (vt4)–Porvoonväylä (vt7).
Tälle sivulle löydät suoraan osoitteella www.liikennevirasto.fi/keha3.
Pysäkki nro V2116 Vantaankoski siirtyy 150m lännen suuntaan eli ajosuunnassa se tulee vastaan nykyistä aiemmin. Siirtopäivä on 6.9.2010. Lisäksi kulkuyhteys pysäkille muuttuu uuden kevyenliikenteenväylän myötä. Samana päivänä pysäkki nro V2503 Isontammentie poistuu käytöstä. Tälle pysäkille ei tule uutta paikkaa. Molemmat muutokset koskevat bussilinjoja 50 ja 941.
Muutos liittyy Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala. Parannushankkeen viikottaisista liikennejärjestelyistä saa lisätietoa osoitteesta: www.liikennevirasto.fi/keha3.
Tiedote 10.8.2010: Kehä III:n Isontammentien alikulku suljetaan ajoneuvoliikenteeltä
Vantaankoskella sijaitseva Isontammentien alikulkukäytävä suljetaan 16.8.2010 ajoneuvoliikenteeltä. Samalla myös poistuu ajoneuvoyhteys tultaessa Kehä III:lta lännestä Isontammentielle. Kevyenliikenteen yhteys säilyy. Korvaava ajoneuvoyhteys Kehä III:n eteläpuolelle kulkee Martinkyläntieltä, nykyisen Sanomalan parkkipaikan kautta.
Vantaankosken koulun kulkuyhteys toimii Isontammentien pohjoispuolelle rakennetun uuden kadun kautta. Isontammentieltä Kehä III:lle länteen oleva liittymä säilyy.
Muutokset liittyvät Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt sekä korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala. Liikennevirasto kehottaa autoilijoita varovaisuuteen muuttuvien liikennejärjestelyjen vuoksi.
Lisätiedot: Mikko Ratia työmaainsinööri Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski projektipäällikkö Liikennevirasto puh. 020 637 3546 ______________________________________________
Tiedote 29.7.2010: Työt Kehä III:lla alkaneet välillä Raappavuorentie-Vantaankoski
Työt Kehä III:lla välillä Raappavuorentie–Vantaankoski ovat käynnistyneet. Kesän ja syksyn 2010 aikana tehdään lähinnä paalutusta, louhintaa, puunkaatoa sekä maansiirtotöitä. Tässä vaiheessa töillä ei ole vaikutusta liikenteeseen. Urakka vaikuttaa liikenteeseen aikaisintaan ensi talvena. Liikennettä saatetaan kuitenkin pysäyttää yksittäisiä kertoja louhinnan vuoksi elo–syyskuussa.
Vuosina 2010–2012 toteutettava urakan merkittävimmät työt ovat Kehä III:n oikaisu ja Myllymäen eritasoliittymän rakentaminen. Lisäksi urakan yhteydessä toteutetaan Kehärataprojektiin liittyvä Kehä III:n ylittävä ratasilta.
Kehä III -parannushankkeen ensimmäinen vaihe sisältää lisäksi Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymäjärjestelyjen uusimisen ja taso- ja liikennevaloliittymien korvaamisen eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala.
Antti Koski projektipäällikkö Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 21.6.2010: Liikennevalot poistuvat Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymästä
Viimeiset liikennevalot poistuvat Vantaankosken eritasoliittymästä. Samalla otetaan käyttöön kaksi uutta ramppia Kehä III:lta Hämeenlinnanväylälle Tampereen suuntaan.
Vantaankosken eritasoliittymässä, Kehä III:lta idästä ja lännestä Hämeenlinnanväylälle pohjoisen suuntaan, otetaan käyttöön uudet rampit 22.–24.6.2010 (kartassa numerot 1 ja 2). Samalla liikennevalot ja vanhat rampit poistuvat käytöstä (kartassa numero 3)
Hämeenlinnanväylällä on käytössä kiertotie ja lisäksi käyttöön otetaan uusi kiertotie 28.–29.6.2010 (kartassa numero 4). Nopeusrajoitus kiertotiellä on 50 km/h.
Kinkerinkuja suljettu liikenteeltä
Kinkerinkujan yhteys Vantaankosken koululle on poistunut lopullisesti käytöstä 16.6.2010 (kartassa numero 5). Korvaava kevyenliikenteen yhteys on Kinkerinkujan pohjoispuolelle rakennetulla uudella Hämeenlinnanväylän alittavalla katuosuudella.
Muutokset liittyvät Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt sekä korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala. Liikennevirasto kehottaa autoilijoita varovaisuuteen muuttuvien liikennejärjestelyjen vuoksi.
Lisätiedot: Mikko Ratia työmaainsinööri Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski projektipäällikkö Liikennevirasto puh. 020 637 3546 www.liikennevirasto.fi/keha3
Tiedote 11.6.2010: Kehä III -parannushankkeen ensimmäisen vaiheen lisäurakan työt käynnistyvät
Vantaankoski–Pakkala-välin urakka laajenee Kehä III:lla välille Raappavuorentie–Vantaankoski. Lisäurakan toteuttaa Niska & Nyyssönen ja siihen sisältyvät merkittävimmät työt ovat Kehä III:n oikaisu ja Myllymäen eritasoliittymä.
Lisäurakan toteuttajaksi on valittu jo Kehä III -parannushankkeen ensimmäistä vaihetta toteuttava urakointiliike, Niska & Nyyssönen. Sopimuksen arvo on 13,2 miljoonaa euroa. Urakka rahoitetaan Vantaan kaupungin lainarahoituksella. Työt aloitetaan kesäkuun aikana.
Niska & Nyyssönen laajentaa Kehä III -parannushankkeen ensimmäisen vaiheen työt nyt myös välille Raappavuorentie–Vantaankoski. Ensimmäinen vaihe sisälsi alun perin Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymäjärjestelyjen uusimisen ja taso- ja liikennevaloliittymien korvaamisen eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala.
Vuosina 2010–2012 toteutettava lisäurakka käsittää Kehä III:n oikaisun, Myllymäen eritasoliittymän ramppeineen ja linja-autopysäkkeineen, Kehä III:n suuntaiset kevyenliikenteen väylät sekä Sanomatien rakentamisen Myllymäen eritasoliittymästä eteenpäin. Lisäksi urakan yhteydessä toteutetaan Kehärataprojektin Kehä III:n ylittävä ratasilta.
Kehä III on osa valtakunnallista E18-tietä. Tie yhdistää Etelä-Suomen kaupungit, satamat sekä lentoasemat ja toimii siten merkittävänä väylänä kotimaiselle sekä kansainväliselle liikenteelle. Kehä III on myös tärkeä pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteelle. Se on yksi Suomen vilkkaimmista teistä.
Lisätiedot: Antti Koski projektipäällikkö Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 2.6.2010: Martinlaaksoon ja Ylästöön uudet kiertoliittymät
Martinlaaksoon ja Ylästöön rakennetaan kesän aikana kaksi kiertoliittymää. Muutokset liittyvät Liikenneviraston Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylä n ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala.
Uudet kiertoliittymät sijaitsevat Vantaanlaaksontien ja Martinlaaksontien risteyksessä sekä Vantaanlaaksontien ja Ylästöntien risteyksessä. Kiertoliittymien rakennustyöt alkavat viikolla 22 ja kiertoliittymät valmistuvat kesän 2010 aikana. Uudet kiertoliittymät sujuvoittavat liikennettä sekä lisäävät turvallisuutta. Niska & Nyyssönen toteuttaa työt.
Lisätiedot: Mikko Ratia Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski Liikennevirasto puh. 020 637 3546 www.liikennevirasto.fi/keha3
Tiedote 6.5.2010: Kehä III: Uusi ramppi etelästä Hämeenlinnanväylältä Kehä III:lle itään kääntyville
Kehä III:lla Vantaankosken eritasoliittymässä Hämeenlinnanväylältä etelästä liityttäessä Kehä III:lle itään otetaan käyttöön uusi ramppi 7-10.5.2010. Samalla vanha ramppi poistuu käytöstä.
Muutokset liittyvät Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala. Liikennevirasto kehottaa autoilijoita varovaisuuteen muuttuvien liikennejärjestelyjen vuoksi. Lisäksi toiveena on, että autoilijat kiinnittävät erityistä huomiota parannushankkeen alueella käytössä oleviin alennettuihin nopeusrajoituksiin.
Lisätiedot: Mikko Ratia Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski Liikennevirasto puh. 020 637 3546 www.liikennevirasto.fi/keha3
Bussipysäkit siirtyvät Kehä III-parannushankkeen alueella
Pysäkki nro V1818 Koukkuveräjä (Hämeenlinnanväylällä) siirtyy. Siitä kulkevat linjat 453Z sekä 485–499. Kyseessä on myös pikavuoropysäkki. Pysäkin paikkaa siirretään 200m etelään eli bussin tulosuunnasta katsottuna se tulee vastaan nykyistä aiemmin. Siirtopäivä on torstaiaamu 29.4.2010.
Pysäkki nro V2116 Vantaankoski (Kehä III) siirtyy. Pysäkkiä käyttävät linjat 50 ja 841. Pysäkki siirtyy noin 100 metriä itään eli on ajosuunnassa vähän myöhemmin kuin ennen. Siirto on voimassa 3.5.2010 alkaen.
Tiedote 27.4.2010: Kääntyminen Kehä III:lta Vanhalle Nurmijärventielle muuttuu 3.5.2010
Lännestä Kehä III:lta ei ole mahdollista kääntyä Vanhalle Nurmijärventielle 3.5.2010 alkaen (kartassa nro 3). Muutos on lopullisen tiesuunnitelman mukainen järjestely. Kääntyminen Vanhalle Nurmijärventielle Kehä III:lta idän suunnasta tultaessa on edelleen mahdollista. Samoin Vanhalta Nurmijärventieltä pääsee kääntymään Kehä III:lle sekä itään että länteen.
Korvaava yhteys Kehä III:lta lännestä: kääntyminen Hämeenlinnanväylälle etelään ja kulku Martinkylän eritasoliittymän kautta Vanhalle Nurmijärventielle. Vaihtoehtoisesti Vanhalle Nurmijärventielle pääsee lännestä Kehä III:lta tultaessa myös Martinlaakson/Myyrmäen liittymästä Raappavuorentien ja Martinkyläntien kautta.
Kehä III:lla käyttöön kiertotie
Vantaankosken eritasoliittymässä otetaan käyttöön rakennusaikainen ramppi idästä Kehä III:lta Hämeenlinnväylälle Helsingin suuntaan mentäessä (kartassa nro 1). Uusi ramppi on käytössä 30.4.2010. Samalla vanha ramppi ja sen liikennevalot poistuvat käytöstä.
Kehä III:lla Vantaankosken eritasoliittymän kohdalla otetaan vaiheittain käyttöön kiertotie 5¬–7.5.2010 (kartassa nro 2). Käytössä on edelleen kaksi kaistaa sekä idän että lännen suuntaan. Kiertotiejärjestelyt ovat käytössä kevääseen 2011 asti. Kiertotiellä on käytössä nopeusrajoitus 50km/h.
Muutokset liittyvät Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala. Liikennevirasto kehottaa autoilijoita varovaisuuteen muuttuvien liikennejärjestelyjen vuoksi. Lisäksi toiveena on, että autoilijat kiinnittävät erityistä huomiota parannushankkeen alueella käytössä oleviin alennettuihin nopeusrajoituksiin.
Lisätiedot: Mikko Ratia Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 20.4.2010: Vantaankosken eritasoliittymässä muuttuvia liikennejärjestelyjä kevään aikana
Liikenteeseen vaikuttavat muutokset alkavat perjantaina 23.4. Tällöin otetaan käyttöön kaksi uutta ramppia ja yhden rampin linjausta muutetaan. Liikenne ohjataan uusille rampeille opastein. Lisäksi yhden rampin osalta liikennevalot poistuvat käytöstä pysyvästi.
Vantaankosken eritasoliittymän kohdalla Kehä III:lla otetaan käyttöön alennettu nopeusrajoitus, 60 km/h. Alennettu nopeusrajoitus on voimassa välillä Isontammentie–Vantaankoski.
Muutokset rampeissa 23.4. aikana: - Hämeenlinnanväylältä pohjoisesta Kehä III:lle länteen käännyttäessä otetaan käyttöön uusi ramppi. (kartassa numero 1). - Kehä III:lta lännestä etelään Hämeenlinnanväylälle käännyttäessä otetaan käyttöön uusi ramppi (kartassa numero 2). - Hämeenlinnanväylältä pohjoisesta Kehä III:lle itään käännyttäessä rampin linjaus muuttuu. Lisäksi liikennevalo-ohjaus poistuu tästä rampista (kartassa numero 3).
Muista tulevista muutoksista Vantaankosken eritasoliittymän liikennejärjestelyjen osalta tiedotetaan erikseen.
Muutokset liittyvät Kehä III -parannushankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, jossa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala.
Lisätiedot: Mikko Ratia Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 24.3.2010: Kehä III: Kalliosolan liittymässä otetaan käyttöön uusia ramppeja sekä tehdään kiertotiejärjestelyjä
Liikenteen nopeusrajoitukset laskevat Kehä III:lla Kalliosolan liittymän kohdalla 29.3. alkaen. Kehä III:n länteen ja itään kulkeva liikenne siirtyy vaiheittain kiertotielle viikon 13 aikana.
Kalliosolan liittymän kohdalla otetaan käyttöön 29.3. alkaen kiertotie, joka on käytössä vuoden 2010 loppuun asti. Kiertotie koskee sekä idän että lännen suuntaan kulkevaa liikennettä. Kiertotien kohdalla nopeusrajoitus on 50 km/h, ja käytössä on edelleen kaksi ajokaistaa molempiin ajosuuntiin.
Kiertotien käyttöönotto tapahtuu vaiheittain. Ensimmäiseksi otetaan käyttöön uudet rampit lännestä Caravellentielle ja Caravellentieltä Kehä III:lle itään. Toisessa vaiheessa siirretään itään johtavan ajoradan liikenne kiertotielle ja kolmannessa vaiheessa siirretään länteen johtavan ajoradan liikenne ja kevyt liikenne kiertotielle. Kaikki vaiheet toteutetaan viikon 13 (22.–26.3) aikana.
Lisäksi viikolla 14 Kalliosolantie suljetaan lopullisesti liikenteeltä välillä Linkokujan risteys–Kehä III:n liittymä. Korvaava yhteys toimii Tulkintien ja Riistakujan kautta.
Autoilijoita kehotetaan varovaisuuteen muuttuvien liikennejärjestelyjen vuoksi.
Kehä III -parannushankkeen ensimmäisessä vaiheessa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala. Lisätietoja: www.liikennevirasto.fi/keha3.
Lisätiedot: Mikko Ratia Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 26.2.2010: Liikennevalot poistuvat käytöstä Kalliosolan eritasoliittymässä
Liikennevalot poistuvat pysyvästi käytöstä Kehä III -parannushankkeeseen kuuluvassa Kalliosolan eritasoliittymässä maaliskuun 1. päivästä alkaen. Liikennevalojen poistuminen vaikuttaa eniten Kehä III:lla idästä länteen liikkuviin. Kehä III -parannushankkeen ensimmäisessä vaiheessa uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n liittymän järjestelyt ja korvataan taso- ja liikennevaloliittymät eritasoliittymillä välillä Vantaankoski–Pakkala.
Kääntyminen Kehä III:lta - Idästä länteen kulkeville: Kääntyminen Kalliosolan liittymästä etelään ei ole mahdollista. Kulku Caravellintielle, Kalliosolantielle, Tuupakantielle/Tulkintielle ja näitä risteäville teille tapahtuu joko Ansatien risteyksestä, Pakkalan eritasoliittymän tai Tuupakan eritasoliittymän kautta. - Lännestä itään kulkeville: Kääntyminen etelään Caravellentielle ja Kalliosolantielle on mahdollista normaalisti.
Kääntyminen Caravellentieltä / Kalliosolantieltä Kehä III:lle - Kehä III:lle itään pääsee kääntymään normaalisti. - Kääntyminen Kehä III:lle länteen ei ole mahdollista vaan tapahtuu joko Ansatien risteyksestä, Pakkalan eritasoliittymän tai Tuupakan eritasoliittymän kautta.
Kalliosolantien Kehä III:n alikulku suljetaan ajoneuvoliikenteeltä, mutta kevyen liikenteen osalta kulku säilyy. Kalliosolan liittymässä tullaan lisäksi tekemään kiertotiejärjestelyjä maalis-huhtikuun vaihteessa.
Lisätiedot: Mikko Ratia Niska & Nyyssönen Oy puh. 040 723 0670
Antti Koski Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 4.2.2010: Martinkylän eritasoliittymässä tehdään neljän päivän ajan töitä öisin
Martinkylän eritasoliittymän eteläpuolella rakennetaan öisin ponttiseinää 8.–11.2.2010. Työ edellyttää Hämeenlinnanväylällä toisen kaistan sulkemista, ja tästä syystä työ joudutaan suorittamaan yöaikaan. Kaistoja ei ole suurien liikennemäärien vuoksi mahdollista sulkea päiväaikaan. Toinen kaista on suljettuna yöllä klo 21.00–05.30. Työstä aiheutuu myös meluhaittaa lähialueelle.
Lisätiedot: Juha Leppänen Niska & Nyyssönen Oy puh. 0400-254003
Antti Koski Projektipäällikkö Liikennevirasto puh. 020 637 3546
Tiedote 5.1.2010: Kinkerinkuja suljetaan ajoneuvoliikenteeltä 11.1. ja Voutilanpuiston alikulkukäytävän kohdalla otetaan 13.1. käyttöön uusi kiertotie
Vantaankosken koulun läheisyydessä sijaitseva Kinkerinkuja suljetaan ajoneuvoliikenteeltä maanantaista 11.1.2010 alkaen pysyvästi. Ajoneuvoliikenne ohjataan tämän jälkeen Isontammentien kautta. Kevyenliikenteen yhteys säilyy entisellään.
Lisäksi Kehä III:lla, Nuolitien liittymästä n. 200m länteen otetaan käyttöön uusi kiertotie 13.1.2010, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Kiertotie liittyy tulevan Voutilanpuiston alikulkukäytävän rakennustöihin.
Lisätiedot: Niska & Nyyssönen Oy työmaainsinööri Mikko Ratia 040 723 0670
Liikennevirasto projektipäällikkö Antti Koski 0400 987 242
Tiedote 8.12.2009: Martinkylän eritasoliittymä: Kevyen liikenteen väylä poistetaan käytöstä 14.12.
Kivimäenpuiston ylikulkukäytävän rakentaminen alkaa, ja samalla Martinkylän eritasoliittymän länsipuolella oleva kevyen liikenteen väylä poistuu väliaikaisesti käytöstä maanantaista 14.12. alkaen. Kevyen liikenteen väylä avataan uudestaan syksyyn 2010 mennessä, ylikulkukäytävän valmistuttua. Korvaava kevyen liikenteen väylä kulkee Hämeenlinnanväylän itäpuolella.