Liikenneviraston muodostavat Ratahallintokeskus,osa Merenkulkulaitosta ja Tiehallintoa. Tiepiirit siirtyvät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksiin.
Uudenmaan ELY-keskuksen ja konsulttien yhteistyön helpottamiseksi tälle sivustolle on koottu ohjeita sekä esityksiä tiehankkeiden suunnittelusta.
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri vastuualue järjesti konsulttipäivän 2.6.2010. Edellinen vastaava tilaisuus oli Uudenmaan tiepiirin järjestämänä syksyllä 2008. Molempien tilaisuuksien tavoitteena on ollut yhteisten näkemysten ja linjojen selkeyttäminen tilaajien ja konsulttien välisessä yhteistyössä ja rooleissa. Lisäksi nyt esiteltiin sekä Liikenneviraston, että ELY-keskusten uusia organisaatioita ja toimintaympäristöjä.
Tiesuunnitelmien esitystapaohje ja toimintaohje valmistuvat pian
Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen tiepiirien tiesuunnitelmakoulutuksessa 14.5.2009 käsiteltiin tiesuunnitelman sisältöä ja esitystapaa sekä muita tiesuunnitelmiin liittyviä ajankohtaisia asioita. Tilaisuudessa käytiin läpi pian julkaistavaa tiesuunnitelmien esitystapaohjetta, jota noudatetaan uusissa suunnitteluhankkeissa. Esitystapaohje julkaistaan tällä sivulla sen valmistuttua. Myös tiesuunnitelmien toimintaohje valmistuu pian.
Koulutustilaisuudessa oli paikalla konsulttien lisäksi Keskushallinnon, Uudenmaan tiepiirin, Kaakkois-Suomen tiepiirin ja pääkaupunkiseudun kuntien edustajia.
Uudenmaan tiepiirin konsulttipäivillä 2.10.2008 etsittiin yhteistä linjaa
Ensimmäiset Uudenmaan tiepiirin järjestämät konsulttipäivät pidettiin 2.10.2008. Päivillä haettiin yhteisiä näkemyksiä ja etsittiin yhteistä linjaa konsulttien sekä tilaajana toimivan Tiehallinnon keskinäiseen yhteistyöhön sekä rooleihin.