Liikenneviraston muodostavat Ratahallintokeskus,osa Merenkulkulaitosta ja Tiehallintoa. Tiepiirit siirtyvät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksiin.
Sipoonlahden alueen siltojen ja ajoradan peruskorjaus 2010–2011
02.09.2010 Kaksi Sipoonlahden siltaa, Eriksnäsin ja Solkullan sillat sekä ajorata valtatie 7:llä 100 m:n matkalta peruskorjataan
Korjaustöiden ajan sekä Helsingin että Porvoon suuntaan menevällä liikenteellä on käytössä kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Nopeusrajoitus on 50 km tunnissa.
Eriksnäsintiellä on tällä hetkellä liikennejärjestelyitä, jotka kestävät syyskuun loppuun saakka. Liikenne ohjataan väliaikaisesti Helsingistä tulevalle rampille.
Korjaustyöt alkoivat toukokuun alussa ja suurimmat työvaiheet on tehty. Korjattavalla tieosuudella on ollut kantavuusongelmia, joka on aiheuttanut painaumia tielle. Korjattavan tieosuuden painumat poistetaan ja uusien painaumien syntyminen estetään paalulaattaratkaisulla. Silloissa mm. vedeneristeet ja sillan kansirakenteiden yläpintojen betonivauriot korjataan sekä kaiteet uusitaan.
Työt Porvoosta Helsinkiin kulkevalla ajoradalla valmistuvat lokakuussa 2010. Työt käynnistyvät uudelleen alkuvuonna 2011, jolloin tehdään samat toimenpiteet Helsingistä Porvooseen kulkevalla ajoradalla. Valtatie 7:n korjaustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan marraskuun 2011 loppuun mennessä.