Liikenneviraston muodostavat Ratahallintokeskus,osa Merenkulkulaitosta ja Tiehallintoa. Tiepiirit siirtyvät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksiin.
02.09.2010 Pihlajanmäen risteyssilta valtatiellä 4 on peruskorjattu. Korjaustyöt ovat valmistuneet, eikä sillalla ole enää poikkeusjärjestelyjä liikenteelle.
Sillan vanhat vesieristeet uusittiin ja kansilaatan yläpinta, kaiteet, reunapalkit ja alusrakenteet kunnostettiin. Vuonna 1964 valmistuneen sillan vanhat vesieristeet vuosivat, ja peruskorjauksella varmistettiin sillan kunnon säilyvyys vuosikymmeniksi eteenpäin.
Pintarakenteiden uusimistyö kuului ”Pintarakenteiden nopeutetut uusimismenetelmät” -projektiin, jonka tarkoituksena on kehittää nopeampia pintarakenteiden uusimismenetelmiä liikennehaittojen minimoimiseksi. Normaalisti pintarakenteiden uusiminen on kestänyt noin kolme kuukautta siltaa kohden, mutta nopeutetulla menetelmällä liikenteelle aiheutuvan haitan kestoaika pyritään puolittamaan.