Liikenneviraston muodostavat Ratahallintokeskus,osa Merenkulkulaitosta ja Tiehallintoa. Tiepiirit siirtyvät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksiin.
Vaalimainosten sijoittelussa teiden varsille on noudatettava tarkkuutta
3.10.2008 Kuntavaalit lähestyvät ja kampanjointi on käynnissä. Tiehallinto haluaa muistuttaa, että vaalimainosten sijoittamisesta maanteiden varsille on olemassa ohjeistus. Ensisijaisen tärkeää vaalimainoksia pystytettäessä on muistaa, että ne on sijoitettava maanteiden varsilla siten, ettei niistä ole haittaa liikenneturvallisuudelle tai tienpidolle.
Maantielain mukaan vaalimainokset voi asettaa paikalleen aikaisintaan kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää, jonka jälkeen ne on poistettava viikon kuluessa. Vaalimainosten poistaminen on mainosten omistajan vastuulla. Vaalimainoksiin ei tarvita Tiehallinnon lupaa, mutta ne on sijoitettava Tiehallinnon ohjeiden mukaisesti.
Moottori- ja moottoriliikenneteiden varteen vaalimainoksia ei saa laittaa. Suosituksena on, että vaalimainonta maanteiden osalta rajoitettaisiin taajamiin ja niiden välittömään läheisyyteen. Sopivia sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi kevyen liikenteen väylien varret ja sellaiset tieosuudet, joilla ei ole liittymiä. Liittymien kohdalle sijoitetuista vaalimainoksista ja niiden ohjeistuksesta löytyy tarkempaa tietoa Tiehallinnon ohjeesta vaalimainosten sijoittamisesta maanteiden varsille.
Mainoksia ei saa kiinnittää liikennemerkkeihin eikä muihin liikenteenohjauslaitteisiin.
Myös vaalimainosten kokoon ja väriin on kiinnitettävä huomiota. Maisemaseikoista ja liikenneturvallisuussyistä johtuen mainoksissa ei saa käyttää heijastavia kalvoja eikä loistevärejä. Vaalimainokset eivät saa tien varrella olla muodoltaan, väriltään tai muutoin sellaisia, että ne saatetaan käsittää liikenne- tai tiemerkiksi.
Tiepiirillä on oikeus poistaa vaalimainos
Ohjeen mukaan Tiehallinnon tiepiiri valvoo alueellaan ohjeiden noudattamista. Sillä on oikeus poistaa vaalimainos maantien varresta, jos se aiheuttaa välitöntä vaaraa liikenteelle tai kohtuutonta haittaa tien kunnossapidolle. Ohjeessa on tarkemmin määritelty tällaiset tapaukset, jolloin mainokset voidaan poistaa.
Myös kunnilla on omat ohjeistuksensa vaalimainnonnasta. Vaalimainosten sijoittamiseen asemakaava-alueilla tulee hankkia rakennusvalvontaviranomaisen lupa.