Liikenneviraston muodostavat Ratahallintokeskus,osa Merenkulkulaitosta ja Tiehallintoa. Tiepiirit siirtyvät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksiin.
18.9.2006. Maantien 301 parantaminen välillä Lantula–Rämsöö on valmistunut. Hanke oli maassamme ensimmäinen uudella urakkamuodolla toteutettu. Urakkaan kuului rakennussuunnitelman ja rakentami-sen lisäksi myös hallinnollisen tiesuunnitelman laatiminen urakoitsijan toimesta. Urakkamuodosta käytetään nimitystä Suunnittele ja toteuta -urakka.
Valmistunut tieosuus toimii seudullisena yhteytenä Vammalan ja Vesilahden välillä. Tietä käytetään myös suorana yhteytenä Vammalan suunnasta valtatie 3:lle Helsingin suuntaan. Osuudella on ollut noin 10 kilometrin pituinen sorapäällysteinen ja mutkainen tiejakso, jonka parantamisella on tavoiteltu liikennöimisolosuhteiltaan tasalaatuinen tieyhteys koko seututieosuudelle.
Tien parantaminen
Tien linjausta ja tasausta parannettiin lähes koko matkalla. Suurimpia kaarteita oikaistiin viidessä kohdassa. Muutoin tie parannettiin pääosin nykyiseen tiekäytävään. Liittymät toteutettiin tarpeiden mukaisesti. Parannetun ja päällystetyn tien leveys on seitsemän metriä. Tiejaksolle tulee 80km/h perusnopeus. Tien parantamisella lisätään kevyen liikenteen ja ajoneuvoliikenteen liikenneturvallisuutta etenkin talviolosuhteissa.
Suunnittelu ja rakentaminen
Urakoitsijana hankkeella oli Soraset Yhtiöt Oy Kangasalta. Urakoitsijan suunnittelijana toimi Ramboll Finnland Oy. Parannustöiden kustannukset olivat noin 1,8 miljoonaa euroa.
Tien avajaiset
Avajaisia vietetään maanantaina 25.9. klo 14.00 alkaen Vammalan ja Vesilahden rajalla. Avajaispuheen pitää kansanedustaja Arto Satonen. Muina puhujina ovat Vammalan apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Erjo ja Vesilahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Halme.